Kesän pyöräilytilastotietoa

Kilometrejä tuli kesän aikana noin 2900 ja tunteja kulutin noin 170. Elokuussa kolmen viikon aikana tuli enemmän kilometrejä kuin esimerkiksi toukokuussa jolloin ajoin kuukaudessa noin 800 km.  Vauhtini oli hurjimmillaan elokuussa ja hiljaisinta syyskuussa. Eniten ylä-ja alamäkeä mahtui toukokuuhun. Eniten kaloreita kulutin elokuussa. Tiedot käyvät ilmi Endomondo.comista, johonka puolestaan linkki löytyy sivulla olevasta Twitteristäni. Vuoden viimeiset Eikka Ekoveikat Turun Seikkailupuistossa marraskuussa.

Vähiin käy ennen kuin loppuu

Eilen illalla tulin Helsingistä. Polkiessani pimeässä majoitukseen pyörästä alkoi kuulua ihme rahinaa. Todennäköisesti levyjarrut laahaavat. Toisaalta äsken kuullosti, että rengas hankaa johonkin. No ei sillä väliä. En jaksa sitä enää alkaa tarkistaa. Pyöräilyt on nyt pyöräilty ja olen onnellinen, että “Old faithful” eli vanha uskollinen kesti tänne saakka. Yhtään rengasrikkoa en kokenut. Takarengas kulahti loppuun ja ketjut katkesivat viikko sitten. Muutoin pyörä oli varma ja luotettava.

Nyt olen junassa matkalla kotiin. Junalippua en koskaan saanut tulostettua. Konduktööri oli niin lippu-uudistushässäkkä kaaoksen keskellä, että ei minulta lippua alkanut sen kummemmin tivaamaan. Onneksi niin, koska pelkäsin pahempaa kuten aina. Varaudun aina pahimpaan ja sitä mukaa huolehdin turhia ja stressaannun. Ehkä olisi aika muuttaa asennetta. Alkaa ajattelemaan positiivisesti

Kaaoksen alkeita

En kastunut tänään enkä eilen. Tänään vietin 7 tuntia Helsingissä haahuillen, tekemättä mitään vaan yrittäen kuluttaa aikaa ulkosalla. Se oli raskasta. Helsinki ja pääkaupunkiseutu on stressin tyyssija. Se näkyy aamuisista työmatkapyöräilijöistä ja varsinkin tänään juna-asemalla.

VR:n lippu-uudistus sai aikaan kaaoksen Helsingin päärautatieasemalla. Asiakkaat olivat tuskaisia, aggressiivisia. Minäkin meinasin saada köniin, koska odotin lippua, jota en sitten koskaan saanut. Enemmän minun kävi kuitenkin lipunmyyjiä sääliksi. He joutuivat kestämään asiakkaitten kiukuttelun ja solvaamisen. Samoin pahassa paikassa ovat konduktöörit junissa. Eipä siinä, ei lipunmyyjien tarvitse enää pitkään kärvistellä töissään. Uskon, että he pian saavat kenkää koska ihmiset ohjataan tilaamaan lippuja netistä. Kaikki palvelut menevät nykyään nettiin ja automaatteihin. Bensaa tankataan kylmäasemilta, hotelli tilataan netistä ja usealla juna-asemalla on pelkkä automaatti. Onneksi minun ei tarvitse enää miettiä tulevia junalippujärjestelyjä, koska junailut tältä vuodelta on nyt junailtu. Marraskuun Seikkis keikat ovat yhdessä ja samassa paikassa ja sinne päsen vaikka sataisi lunta. Nyt Tampereelle yötä ja sitten aamulla kotiin Turkuun (koska Hki – Turku välillä ei ole matkatavaravaunuvuoroa).

Oiwalluksia

Heräsin 4:34. Kello oli herättämässä 4:45. Ihminen ei oikeasti tarvitsisi kelloa vaan on kykenevä heräämään haluamallaan kellonajalla. Join kaksi kuppia kahvia. Lämmönsäätelyjärjestelmä heitti kuperkeikkaa ja lähdin Tampereen 14 asteiseen sysimustaan yöhön polvihousuissa. Oli lämmintä.

Jännää oli pyöräillä pimeällä Tampereella. Satoi hiukan, mutta en kastunut pahasti. Asemalla poistin risun takapyörän välistä ja onnekseni yllättävä äänilähde poistui. Pyörä on siis kunnossa. Mieleni olisi tehnyt kuvata jonkinasteista videota. Oli hiljaista ja itse olin hilpeällä tuulella.

Helsinkiin menevässä junassa oli tuttu “konnari”. Moikkasin iloisesti. Hänellä kesti vähän aikaa muistaa kuka olin. Ihmisiä liikkuu junassa kuitenkin niin paljon. Oli outo fiilis. Semmoinen “Juu, tässä minä olen taas keskellä yötä menossa tavaroineni jonnekin, heh heh”.

En hypännyt vielä IC:hen vaan sen jälkeen tulevaan pikajunaan. Siinä on matkatavaravaunu johon ainoastaan pyöräni mahtuu. Ja Helsinkiin menee yksi ainoa tällainen juna ja se lähtee Tampereelta kello 6:11. Turusta ei siis mene yhtään.

Olen oppinut aika paljon junamatkustamisesta. Tänään oivalsin miksi eräänä päivänä minulla oli junassa kylmä. Matkatavaravaunun ikkuna oli auki. Usein ikkunan alla on vesikuppi täynnä tupakantumppeja. Niin nytkin tässä junassa. Heh, konnarit käy tupakilla matkatavaravaunussa.

Matkoillani olen tehnyt toisenkin oivalluksen. Kerroin kauan sitten korkealla puhelinlangoissa roikkuvista kengistä. Samanlaiset kengät olivat ilmestyneet kotini lähistölle! Ihmettelin asiaa ja mietin mielessäni kuvaa kaverista, joka ripustelee yöllä korkeilla tikkailla kengiä puhelinlankaan. Sitten tajusin, että eihän niitä sinne tarvitse tikkailla laittaa. Riittää, että viskaa kengät ylös pyörivällä liikkeellä. Tunsin itseni tyhmäksi etten ollut asiaa aikaisemmin tajunnut ja ehkä samalla meni maku koko kenkäilystä.

Nyt tässä vaunussa on 21 astetta. Viimeksi oli 18. Vaikka on riittävän lämmintä niin ikkunasta tuleva viima meinaa paleltaa paljaita sääriäni. Äsken tuli kuulutus ravintolavaunusta. ” Hyvää huomenta! Junassa on ravintola. Kahvia on keitetty ja pullaa paistettu, tervetuloa!” Taidanpa lähteä taas kahville niin saa liikkeelle muutakin kuin pikajunan:)

Katkenneita ketjuja ja kaatosadetta

Nyt on sitten viimeinen “ajoviikko” alkanut Eikan osalta. Se alkoi eilen 12 kilometrin siirtymisenä majapaikkaan Tampereen rautatieasemalta Kangasalle. Kaksi kilometriä ennen ylämäessä minulta katkesi ketjut. Sain onneksi jalat irti lukkopolkimilta ajoissa enkä kaatunut. Pistin pyörän tien sivuun, otin yhden sivulaukuistani pois että näkisin vahingon. Arvelin, että irtonainen ketjunpala olisi mäessä. Yritin sitä sateessa huonolla menestyksellä etsiä. Sillä aikaa pyöräni oli kaatunut, koska irrotin laukun väärältä puolelta. Nostin pyörän pystyyn. Yritin vetää ketjua yhteen. Takarissassa ketju ei liikkunut. Tässä vaiheessa en tajunnut, että takapyörää pitää nostaa ilmaan ja pyörittää saadakseni löysää ja näin ketjun yhteen. Sade ei ainakaan auttanut ajatustoiminnassa. Tuhrasin ketjujen kanssa jonkin aikaa ja harmittelin, että olin jättänyt ketjunkatkaisijan aikaisemmin pois varaosakassista, koska en sitä mielestäni enää tarvinnut. Käsittämätöntä toimintaa minulta! Yhdistin ketjut nippusiteellä, ettei osat tippuisi matkalle ja että pystyisin jatkamaan matkaa työntämällä. Olin luvannut mennä seitsemäksi iltapalalle majoitukseen enkä muutenkaan olisi ketjuja saanut ilman pihtejä liitettyä.

Saavuin majapaikkaan mutaista hiekkatietä pyörääni työntäen. Ilmoittauduin ja kysyin heti aluksi olisiko heillä astianpesuainetta. Minun pitäisi saada mustat todella likaiset käteni pestyä. Pääsin pesemään ja kysäisin olisiko heillä pihtejä, että voisin kokeilla pyörää korjata. Vastaanottovirkailija mainitsi paikan talonmiehestä, joka sivutoimisesti on joskus harjoittanut pyöränkorjaajan ammattia. Hänpä soittaisi talonmiehelle ja kysyisi osaisiko tämä auttaa. Pian hän antoi puhelimen minulle ja selvitin vikaa. Talonmies kuullosti asiansaosaavalta ja rauhoitteli, että kyllä me se pyörä saadaan aamulla seitsemältä kuntoon ja että ehtisin keikalle. Minulle tuli luottavainen olo. En tapani mukaan jäänyt asiaa murehtimaan vaan menin iltapalalle. Majoituin ja katsoin telkkarista romanttisen elokuvan. Liikutuin leffasta vaikka se oli klisestä kliseisempi liukuhihnatuotanto.

Aamulla heräsin ennen herätystä. Tapasin talonmiehen. Mentiin hänen varastolleen. Tottunein ottein hän liitti ketjut yhteen. Huomasin, että en itse olisi saanut pitävää liitosta aikaan. Minulta puuttui lukkopala. Talonmiehellä niitä oli onneksi ja pääsin testaamaan pyörää. Vaihtelin vaihteita, mutta pyörästä kuului inhottava rutina. Lopulta huomasin, että ketju oli väärällä keskiörattaalla. Vaihdoin sen oikealle ja rutina loppui. Vaihteet pelittivät mainiosti. Hallelujaa! Kiitin talonmiestä, tarjosin rahallista korvausta mutta puuhastelu meni kuulema päiväammattinsa piikkiin ja varaosistakin hän pyrki vain eroon. Olin majoittuneena seurakunnan kurssikeskuksessa ja voitaneen sanoa “Herraa lähellä”. Liekö sen vuoksi asiat sujuneet niin mutkattomasti. Siis mikä tuuri, pyöränkorjaaja majapaikassa!

Söin aamupalan ja lähdin vesisateessa keikalle. Olin vähän myöhässä, en liikaa. Keikka alkoi ajallaan ja meni hyvin. Sen jälkeen poljin takaisin Tampereelle majoitukseen. Piti olla myrsky, mutta ei minun mielestäni ollut. Satoi vaan. Tampereella pääsin majoittumaan tullessani eikä minun tarvinnut odottaa kolmea tuntia märkänä kaupungilla. Illalla kävin saunassa. Nyt kuuntelen kun ikkunaan ropsii pisaroita. Aamulla aikainen herätys ennen viittä ja Helsinkiin. Yäk.

Pyöräilystä

Muistelin juuri eilistä hurjaa sadesiirtymää. Poljin kovaa, mutta silti syke ei mielestäni ollut hurjan ylhäällä. Tuli mieleeni samalla lastipyörällä ensimmäinen keikalle lähtö. Olo oli yksinäinen, hyvin yksinäinen. Vain minä ja maantie. Kokemusta ei vielä pyörästä ollut, siitä kuinka se tulisi toimimaan ja kestämään. Tie jolle lähdin oli uusi sekin. Olin aina haaveillut lähteväni joskus maantiepyörällä katsastamaan Turun ympäristöä. En vaan koskaan ollut uskaltanut. Nyt sitten olen “työhommissa” kiertänyt tiet ja paikat joista ennen vain haaveilin. Silloin eka päivänä “tuli äiti mieleen” hetkenä jolloin huomasin, että sykkeet huiteli jossain 160 tienoilla. Ja minulla oli edessä vielä 75 kilometriä! Tuntui puhtaalta itsemurhatehtävältä mielettömyydeltä, hullulta lähteä.

Pyöräni on raskas ja sen myötä polkeminen. Pyöräni painaa 23 kg ja matkatavarat 32 kg, yhteensä siis 55 kiloa. Jalat ovat tottuneet nyt polkemiseen. Päästessäni heinäkuussa maantiepyörällä lenkille huomasin siinäkin käyttäväni raskaampaa välitystä ja sen myötä poljin kovempaa. Kehitystä on siis tapahtunut ja voitaneen sanoa kuntoni kasvaneen. Lisäksi pohkeeni ovat kasvaneet kuten myös takapuoleni. Esiintymishousuni puolestaan ovat kutistuneet pesussa enkä enää uskalla rennosti esim. polvistua lattialle. Housut voisivat revetä (lisää). Hiukan tämä vaikuttaa myös esiintymiseen, koska en voi tanssia täysin palkein (ettei housut repeä). Tien päällä painoni huiskentelee 63 kilon tietämillä ja kotona saan sen tiputettua taas takaisin 62:een.

Kyllä pyöräily on järjetöntä puuhaa! Nyt en puhu työmatkapyöräilystä vaan pyöräilystä kuntoilumuotona. Kun sille kerran pikkusormensa antaa niin on sille myös annettava sen vaatima huomio eli suomeksi aikaa. Kuntoillessa riittää, että yhden pidemmän (4 – 5 tuntia) lenkin tekee kerran viikossa ja viikolla riittää tunnin tai puolentoista lenkit. Toki harrastuksessa pidemmälle ehtinyt ei helposti jaksa vaivautua “vain tunnin” lenkille ellei se sitten ole täysillä vedettävä harjoitus. Pyöräilyyn saa siis uppoamaan paljon aikaa. Pitäisinkin esimerkiksi kuntosaliharjoittelua järkevämpänä harrastuksena tai hiihtoa. Mielestäni kuntosaliharjoittelulla saa paremmin painonkin pidettyä aisoissa ja vähemmällä harjoittelulla.

Työmatkapyöräily sen sijaan on mahtavaa! Nauttii luonnosta eikä saastuta maailmaa. Ja kuten on tullut todettua, siinä herää hyvin päivän askareisiin. Pidempiä siirtymiä edetessäni koen monenlaisia fiiliksiä. Alussa pyörä voi olla raskas polkea, sitten suorastaan lentää ja kun taasen on vuoro hyytymisen… Siitä saisi hyvän teatteriesityksen! On draaman kaarta ja juonikäänteitä.

Matkan aikana olisi aikaa miettiä ja suunnitella, mutta huomaan, että en mieti ja suunnittele mitään uutta innovatiivista, ainakaan pidempiaikaista. Ajatukset ovat lähinnä tajunnanvirtaa, jokin biisi voi soida päässä, ympäristön ja autojen tarkkailua, vauhdin tarkkailua, lähinnä selviytymistä. Huomaan ettei ajatustoiminta pyöräillessä riitä keksimiseen, uuden luomiseen. Sellaisessa pitäisi olla teemat käsillä, ikäänkuin pöydälllä ja rauhaa työstää niitä.

Uskomatonta, että kirjoittelen tätä jo aamuvarhaisella. Aloittelin aamu kuuden aikaan. Päivitin äsken yhden version Riihimäen asemalla siltä varalta, että tämä häipyisi jonnekin bittitaivaaseen. Olen siis junassa. Espoossa on keikka lauantaina enkä olisi sinne pyöräillen (tai ainakaan hyvävointisena) päässyt. No olipahan ainakin aikaa istuutua ja miettiä asioita, siis tätä pyöräilyä. Siellä sataa, mutta älkää antako sen lannistaa. Työmatkapyöräilkää! Siitä saa loppujen lopuksi hyvän mielen

Sumussa

Aamulla heräsin Säkylän Pyhäjärven rannalla. Aamu oli sumuinen. Aamutoimien jälkeen siirryin Kauttualle Euraan. Siirtymä oli sateeton ja raikas. 13,2 kilometriä toimi hyvänä herättäjänä hyvää pyörätietä pitkin. Bongasin Fillari baarinkin. Harmi etten pysähtynyt ottamaan siitä kuvaa.

Kahden esityksen jälkeen pakkasin tavarat ja katselin ulos kuinka aurinko paistoi. Olin hiukan myöhässä aikataulustani. Ajattelin ehtiä 16:32 lähtevään junaan enkä ehtinyt tankata esitysten jälkeen. Ajattelin, että matka kestäisi 1,5 tuntia ja kai sen pystyisi ajamaan heikosti tankanneenakin.

Euran jälkeen käännyin Harjavaltaan vievälle tielle. Aurinko oli mennyt jo pilveen ja alkoi vähän ripsiä. Minulla oli päällä polvihousut, lyhyt paita ja irtohihat. Kengän suojia ei ollut, koska lähtiessä keli oli niin hyvä. Olin kiireessä ja päätin etten pysähdy laittamaan sadevaatteita. Kastuuhan sitä niissäkin. Oli vastainen tuuli, mutta lyhyt ajopaita riitti pitämään kylmän poissa vaikka vähän viileä olikin. Tuuli ja satoi, mutta minä keskityin vain polkemiseen. Minun piti ehtiä Harjavallan junaan! Ajoin sumussa. Ajolasit olivat huurteiset eikä ympäröivä maisema kiinnostanut. Ehkä ajatuksetkin olivat sumuiset. Onnistuin pitämään keskivauhdin 20:ssä ja tulin Harjavaltaan märkänä. Asemalla ei ollut mitään sateensuojaa. Vaihdoin kuivat vaatteet kylmäaseman viereisessä katoksessa. Söin, kaivoin junaliput laukustani ja menin takaisin asemalle ja ehdin hyvin junaan.

Hauskaa tämänpäiväisessä sadesiirtymässä oli se, että olin jo kastunut joten ohiajavien autojen vesisuihku ei tuntunut missään. Keskityin vain polkemaan kovaa!